keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tehotuotettu liha

Tässä kirjoituksessa tarkoitan lihalla kaikkea lihaa mukaanlukien kala. Suurin osa ihmisistä syö lihaa vähintään kahdella aterialla päivässä. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä että ateria ei ole ateria jos siinä ei ole lihaa, täytyyhän siitä ruuasta saada proteiinia... Suurin osa ihmisistä ei myöskään kaupassa uhraa ajatustakaan sille mistä liha on peräisin saatika minkä laatuista se on.

Valtaosaa kauppojen lihoista ei todellisuudessa kehtaisi edes lihaksi kutsua ja nykyiset lihankaltaiset tuotteet ovat todella kaukana siitä mitä ne olivat vielä vuosisata taaksepäin.

Broileri

Tehotuotettu kana/broileri on tämän planeetan sairain otus. Jos tavallista tehotuotettua broileria ei tapeta normaalissa teurastusiässä se kuolee joka tapauksessa muutaman päivän päästä sairauksiin joita vastaan se on taistellut koko elämänsä ajan. 50 vuotta sitten kana teurastettiin keskimäärin 98 päivän iässä eli noin 3kk ikäisenä, nykyajan mutanttikana kasvaa kuoriutumispäivästä ylipainoiseksi lihabroileriksi vain 37 päivässä jonka jälkeen kuolema korjaa. Mikä muu eläin tässä maailmassa kasvaa syntymästä ylipainoiseksi täysikasvuiseksi vain reilussa kuukaudessa? Tehotuotetut kanat elävät niin hirvittävissä olosuhteissa että ainoa keino jolla ne saadaan pysymään hengissä teurastusikään asti on pumpata ne täyteen antibiootteja, hormoneita ja muita myrkkyjä. Kanat saavat nautittavakseen mm. arsenikkia joka on tappava myrkky. Arsenikki auttaa broilereita kasvamaan nopeammin ja estää bakteereiden lisääntymistä ruoansulatuskanavassa. Kanat kasvavat niin nopeasti että niiden tukiranka ei pysy kasvun perässä ja lattioilla rähmällään ryömivät siivekkäät kantamattomien jalkojen takia ovat tavallinen näky tehokanalan lattioilla. Broilereilta leikataan myös nokkien kärjet tylysti poikki ilman minkäänlaista puudutusta jonka aiheuttamasta kroonisesta kivusta linnut saavat nauttia koko huikean kuukauden mittaisen elinikänsä ajan.

Kala

Virallinen ravitsemussuositus sanelee että rasvaista kalaa tulisi syödä vähintään kolme kertaa viikossa. Monet tätä noudattavatkin mutta valitettavasti aivan vääränlaisen kalan kanssa jonka haitat lyttäävät hyödyt mennen tullen. Puhtaissa vesissä vapaana kasvanut kala sisältää runsaasti proteiinia, hyviä omega-3 rasvahappoja, kalsiumia ja esimerkiksi lohi sisältää myös äärimmäisen terveellistä antioksidanttia nimeltä astaksantiini joka antaa lohen lihalle sen punertavan värin.

Kaupan laarista löytyvää kalaa ja villiä kalaa ei voi lausua edes samassa lauseessa. Viljeltyjen lohien elinolosuhteet ovat täysin verrattavissa tehotuotettujen broilereiden oloihin. Kalat heitetään altaisiin jossa niille syötetään niin ikään antibiootteja, kasvuhormoneita ja muuta skeidaa millä nyt vaan saadaan suinkin eväkkäät kasvamaan mahdollisimman nopeasti ja pysymään ylinpäänsä hengissä. Kalojen elämä eroaa broilereista siinä että kaloille syötetään myös synteettisiä väriaineita eli astaksantiinia jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä luonnollisen astaksantiinin kanssa. Jos väriaineita ei syötetä viljellyn lohen väri on luotaantyöntävän harmaata jota ei taatusti yksikään asiakas ostaisi. Kalat sisältävät myös muita vaarallisia aineita kuten elohopeaa, dioxiineja ja PCB:tä.

Norjassa on jo herätty tähän asiaan ja koko kalansyönnin suositukset on heitetty päälaelleen. Nykyään rasvaista kalaa suositellaan syötäväksi enää vain muutamia kertoja kuukaudessa aikaisemman 3 kertaa viikossa sijaan.

Viljeltyjen kalojen ravintoarvot ovat myös kaukana vapaina kasvavista kuten tästä linkistä käy ilmi.

Merikalojen syönti ylinpäänsä on syytä kyseenalaistaa ihmisten toiminnan johdosta. Meret ovat nykyään niin saastuneet että esimerkiksi tonnikalassa sallitut elohopeapitoisuudet ylittyvät rajusti lähes aina. Haita ei pysty nykyään enää pyydystämään ruoaksi koska siitä saa ruokamyrkytyksen suuren myrkkymäärän takia. Tämän takia lähes sukupuuttoon kalastetut haikannat ovat onneksi elpymässä ja kasvamaan päin. Jos haluat välttämättä syödä merikaloja, syö aina mahdollisimman alhaalta ravintoketjusta löytyviä kaloja koska ne elävät lyhyimmän ajan ja keräävät sitä myöten myös vähemmän myrkkyjä elimistöönsä. Hyviä kaloja ovat esimerkiksi muikut ja sardiinit.

Lisätietoa viljellyn kalan vaaroista voit lukea täältä

Possu ja nauta

Jälleen kerran, antibioottien, hormoneiden ja muiden roska-aineiden täyteistä elämää viettävät muu- ja röh-eläimet eivät valitettavasti nauti yhtään sen paremmasta elämästä kuin broilerit tai kalat. Elinolosuhteet ovat ahtaat ja elukat pidetään puoliväkisin hengissä teurastusikään asti. Possun ja naudan teurastuspäivä on kaikista aikaisemmin mainituista eläimistä kaikista hirvittävintä katsottavaa. Naudat ja possut ovat laumaeläimiä ja kun ne näkevät mitä jonon keulilla "kärkikomppanialle" tapahtuu on käytävillä pahinta kauhuleffaakin hirvittävämpi huuto ja paniikki menossa.

Tehotuotetut possut ja naudat ovat myös kertaluokkaa rasvaisempia kuin vuosikymmeniä sitten eläneet lajitoverinsa. Nykypossut ovat niin lihavia ja rasvoittuneita että jopa 5% possuista kuolee kuljetuksen aikana sydänkohtaukseen ennen kuin edes päätyvät teurastamoon asti.

Ruokinta

Moni varmasti huomasi etten kirjoittanut minkään lajin kohdalla ravinnosta sanaakaan. Se johtuu siitä että kaikki se on helposti tiivistettävissä samaan kappaleeseen koska kaikki yllämainitut syövät käytännössä samaa ruokaa. Ja se ruoka paskaa. Niin paskaa että juuri sen takia eläimet sairastelevat ja vaativat jatkuvaa antibioottihoitoa pysyäkseen ylinpäänsä hengissä. Naudat syövät luonnostaan ruohoa ja kalat toisia kaloja ja muita merestä löytyviä eliöitä.

Mistä nykyinen tehotuotettujen eläinten ravinto sitten koostuu? Soijasta, soijasta ja soijasta. Jos ei soijaa niin sitten maissia. Ja kaikki näistä on geenimuunneltua sellaista. Mikään eläin ei syö luonnostaan soijaa tai maissia. Soija ei kasva meressä joten yksikään kala ei sitä luonnostaan voi syödä. Soijasta itsestään voisi kirjoittaa raamatun mittaisen tekstin joten en tässä rupea sitä sen enempää avaamaan, siitä tulee oma postaus myöhemmin.

Matka kaupan hyllylle

Jotta lihan laatu ei olisi jo itsessään tarpeeksi huonolaatuista ja suoraan sanottuna paskaa, sitä pitää vielä pilata entisestään ennen kuin liha päätyy teurastamolta kaupan hyllylle. Lihat kyllästetään mm. natriumnitriitillä joka antaa sille punertavamman värin ja saa sen säilymään pitempään, natriumglutamaatilla (MSG=monosodiumglutamate) jotta se moska saataisiin jollain ilveellä maistumaan joltain sekä järjettömällä määrällä muita lisä- ja jatkeaineita. Suurin osa näistä aineista aiheuttaa eläinkokeissa kammottavia sivuvaikutuksia, teen näistäkin omia postauksia erikseen. Lopulta liha survotaan pakettiin ja paketti täytetään suojakaasulla jotta sen elinikää saadaan niinikään pidennettyä.

Luomua vai ei?

Jos vielä kaiken yllämainitun jälkeen haluat syödä lihaa, osta edes luomua. Luomulihatkin ovat kaukana optimaalista mutta ovat silti täysin eri planeetalla tehotuotettuihin verrattuna.

Ja jos et vieläkään tajunnut mitä yritin tässä postauksessa sanoa niin katso allaoleva video, tätä videota yksikään lihafirma ei halua ihmisten näkevän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti